Tämän päivän saarna teksti kertoi meille tapauksesta, jossa matka kulki poikkeuksellista reittiä pitkin. Olet saattanut omankin elämäsi aikana joutua tilanteisiin, että tulee mutkia matkaan, suunnitelmat muuttuu tai jopa toiveet unelmasta jää toteutumatta. Jälkimmäisestä ei tällä kertaa ole kyse, mutta muuten matkalle lähteneet joutuivat huomaamaan olevansa epämukavuusalueella. Jeesus oli seurueensa kanssa matkalla Juudeasta, etelästä pohjoisessa olevaan Galileaan. Reittejä oli kaksi, toinen, joka kiersi vaikeakulkuisemman reitin kautta idästä ja kesti kävellen muutaman päivän pidempää kuin toinen reitti. Se oli kuitenkin “hurskaille” juutalaisille se turvallisempi ja miellyttävämpi vaihtoehto, koska se kulki oman kansan asutusten kautta.
Johanneksen evankeliumin 4.luvun jakeessa 4 lukee kuitenkin, että Jeesuksen oli kuljettava Samarian kautta. Aika omituinen lause sinänsä, miksi Jumalan Poika oli pakotettu tällaiseen reitin valintaan, oliko syynä edellä kerrottu episodi Johannes Kastajan ja hänen opetuslasten sekä muiden juutalaisten kanssa käymä kiivas keskustelu siitä kuka tai millä valtuudella Jeesus kastaa ihmisiä, mene tiedä. Kuitenkin reitti kulki tuon pahamaineisen Samarian kautta, siellä seurue pysähtyi Sykar nimiselle paikkakunnalle ja tarkemmin Jaakobin kaivolle, oli keskipäivä ja helteisin ajankohta. Ihmiset olivat pitämässä siestaa kodeissaan. Kaivolle oli uskaltautunut vain yksi syrjäytynyt nainen, joka pelkäsi toisten ihmisen tapaamista. Mieti kuinka kurjaksi luokiteltu ihminen hän olikaan, ensinnä samarialainen, sitten surkea aviovaimo, jonka oli hylännyt jo useampi mies ja joka yritti itsensä ja ehkä lapsensakin elättää antaen ruumiinsa toisten käytettäväksi ja oli siten oman kansansa ja perheensä keskuudessa halveksittu. Ja sitten hän kohtasi inhimillisesti täydellisen vastakohdan, maineeltaan nuhteettoman, juutalaisen miehen, joka oli jopa rabbi, arvostettu opettaja.
Se mitä kaivolla keskusteltiin on monelle meistä rakkainta evankeliumia, ilman tätä kohtaamista moni vastaavassa tilanteessa oleva henkilö hänen jälkeensä ei olisi rohjennut vastaanottaa Jeesusta Vapahtajana. Tämä kohta on myös siinä mielessä merkityksellinen, että se ei kuulosta sellaiselta sepitetyltä sadulta, joksi Raamatun kieltäjät sen kokonaisuudessaan luokittelee. Paikalla ei ollut muita kuin tämä nainen ja Jeesus. Jeesus tuskin kertoi tätä henkilökohtaista keskustelua edes opetuslapsilleen, jotka hän oli lähettänyt kaupunkiin etsimään syötävää. Ei, kertomus ikävien yksityiskohtien kera on taltioitu meille siksi, että kohtaamisen jälkeen tämä nainen toimi ensimmäisenä evankelistana pakanoiden keskuudessa, hänen ei tarvinnut enää hävetä mennyttä. Hän oli saanut kohdata Kristuksen henkilökohtaisesti ja siitä hän oli saanut rohkeutta tunnustaa itselleen, toisille ja Jumalalle olevansa syntinen, mutta armahdettu. Jeesus tekee tänäkin päivänä niin, että Hän tekee poikkeavia reittivalintoja ja kohtaa meitä ihmisiä, vaikka olisimme kuinka surkeassa asemassa. Samalla hän antaa myös seuraajilleen esimerkkiä siitä miten meidän kuuluu toimia.
Lue koko kertomus Johanneksen evankeliumin 4.luvusta.
Laitan tähän vielä tämän päivän ensimmäisen lukukappaleen Jesajan kirjasta, luvusta 30 jakeet 18 – 21:
Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,
sinun itkusi aika on ohi!
Kun huudat häneltä apua, hän armahtaa,
hän kuulee ja vastaa sinulle.
Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä,
hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
– Tässä on tie, kulkekaa sitä.