Olen viime aikoina kuunnellut erilaisia Youtubesta löytyviä Raamattu luentoja mm. Suomen Teologisen Instituutin järjestämänä ja lukenut muutaman Eero Junkkaalan kirjan Raamatun ajan historiasta ja esseekokoelmia vaikeista Vanhan ja Uuden Testamentin aiheista. En koe olevani kovinkaan taitava sen enempää historiallisten asioiden kuin Raamatun aitoutta puolustavien aiheiden kirjoittajana, mutta tuon tässä postauksessa, pienen ajattelun siitä miksi Jumala käskee tappamaan.
Meille täällä rauhan aikana eläneille länsimaisille ihmisille tämä on suuri kauhistus, ja niin se pitääkin olla. Jumala on antamassaan laissa (2.Moos.20) kieltänyt tappamisen. Tuntematta muiden kulttuureiden ja uskontojen oppeja väitän kuitenkin, että tappamisen kieltäminen on jokseenkin ainutlaatuinen ja erilainen käsky. Tuolloin elettiin aikaa jolloin, esivallalla ei ollut samanlaista miekan kannoin oikeutta kuten nykyisissä järjestäytyneissä yhteiskunnissa on, vaan jokainen mies piti pystyä tarpeen vaatiessa puolustamaan perhettään ja omaisuuttaan vaikka tarttumalla aseeseen ja tappamaan vihollinen. Valitsemalleen pikkuruiselle kansalle oli Jumala antanut ankaran käskyn olla tappamatta. Tämä käsky löytyy edelleen meidän Raamatustamme ja siihen käskyyn perustuu nykyinen länsimainen ja ehkäpä nykyään voisi puhua globaali ihmisoikeutta puolustava lainsäädäntö. Hyvä niin.
Me ihmiset olemme kuitenkin edelleen luontomme puolesta valmiita jopa tällaisiin hirmutekoihin. Nyt minä ja te muut kavahdamme takajaloillemme ja sanomme, että en ainakaan minä, mutta Jeesus, Jumalan Poika paljastaa, että jo pelkkä ajatus ja sanat voivat olla yhtä tuhoisat kuin fyysinen väkivalta (Matt.5:21-22). Siksi meillä pitää olla edelleen tappamisen kieltävä käsky voimassa, nykyaikana sitä lavennetaan ja sen alle on tullut myös esimerkiksi lähestymiskieltoa ja vihapuhetta koskevia lakeja ja asetuksia.
Miksi sitten Jumala on antanut käskyn tappaa? En ryhdy erikseen etsimään kaikkia niitä kohtia Raamatusta, joissa tällainen käsky annetaan, mutta monille tämä on sellainen “tekosyy” minkä perusteella halutaan Raamatun arvovaltaa kyseenalaistaa, siksi sille on löydettävä jokin peruste. Tämä tappokäsky ärsyttää varsinkin niissä kohdissa, joissa valittu kansa saapuessaan luvattuun maahan joutui tarttumaan miekkaan, eikö Jumala olisi vain voinut ajaa tai tuhota nuo muut kansat toisella tavalla siltä alueelta, jonne Israelin jälkeläisten tuli asettua. Varmaan olisi voinut tehdä, ja ehkäpä Hän tekikin niin, mutta siitä ei ole meillä dokumenttia, kaupungit vain sattuivat palamaan poroksi tai jokin sairaus tuli ja teki tuhonsa. Meillä on nyt kuitenkin tuollainen erikoinen porukka, joka oli lähtenyt maasta, jossa he olivat olleet orjia ja luultavaa on, ettei heillä ollut asemansa takia sen enempää aseita kuin taistelukoulutustakaan. He olivat matkallaan oppineet kantapään kautta myös sen, että Jumalan heille antamiaan käskyjä ei rangaistuksetta voinut rikkoa. Nyt tämä porukka oli tullut maahan, jossa oli varmasti muitakin vaikeasti valloitettavia kaupunkeja ja paljon “sivistyneempiä” ja organisoituneimpia kansoja, jotka olivat asemansa saavuttanut juurikin taistelu taidoillaan. Eikö olisi ollut loogista, että Jumala olisi sanonut kansalleen, että menkää takaisin sinne erämaahan odottelemaan sitä aikaa kun minä näivetän nämä kansat ja kerron sitten koska homma on hoidettu. Varmaan suuri osa porukasta olisi niin tehnytkin, olihan Jumala itse antanut heille surmaamatta jättämisen käskyn, eikä entinen telttailu erämaassa nyt niin kamalan huonolta vaikuttanut. Mutta Jumala antoi kuitenkin päinvastaisen käskyn.
Kun luemme Raamatusta näistä taisteluista kertovia kuvauksia, niin siellä tulee usein vastaan se, että tuo porukka oli ensinnäkin kouluttamatonta paimentolais porukkaa. Sen lisäksi he olivat hyvin huonosti varustettuja, heidän aseensa oli pronssikautisia kun vastassa oli jo raudasta valmistettuja miekkoja. Heitä oli määrällisesti vähän. Kaupungit olivat muurein ja vartiotornein usein myös korkealle vuorelle rakennettuja, eli vaikeasti valloitettavia. Porukka aina päämiehiä myöten oli todella pelokkaita ja epävarmoja. Tuollaisten realiteettien edessä Jumalalta tullut käsky “vihkiä tuhon omaksi” ei ollut millään tavalla “järkevä”.
Siksi uskallan sanoa, että kuten Abrahamille annettu käsky tappaa oma poikansa, niin myös kansalle annettu käsky, oli enemmän kuuliaisuuden koettelemista kuin hirmutekoon pakottamista. Eikä Raamattu jätä kertomatta sitäkään, että porukka jätti kuitenkin tuhoamasta kaikkea. He saattoivat tappaa miehet, mutta lapset ja varsinkin naiset säästettiin, sekä paras karja ja tietenkin kaikenlaiset arvokkaat esineet. Emme oikeasti tiedä miten perusteellisia nämä joukkotuhot olivat. Joten närkästys Jumalaa kohtaan on epäoikeudenmukaista, kun käskyä ei kuitenkaan noudatettu, kuten ei ole noudatettu älä tapa – käskyäkään.
Vielä tuon esille senkin ajatuksen, että kuinka sama Jumala voi antaa vastakkaiset käskyt. Helposti, tilanne oli vain eri. Otan tähän vaikka tällaisen esimerkin: nuoruudessani asuin paikkakunnalla, jossa oli runsaasti vesistöjä, kiertäminen vei aikaa ja tiestökään ei ollut nykyisen veroinen, talven tuloa siis odoteltiin joissakin kylissä kovasti koska matka kirkolle ja kaupoille jäätietä kulkien lyheni todella huomattavasti. Jäätien tekijä, ilmoitti koska jäätie oli kulkukelpoinen ja turvallinen. Samainen vastuuhenkilö kielsi sen käyttämisen keväällä kun se olisi ollut vaarallista. Eikö Jumala joka on kaikkinäkevä voisi toimia saman logiikan mukaisesti, ehkä ne kansat jotka piti tuhota kokonaan olisivat ylivoimallaan ja sotaisuudellaan tullut ja tuhonnut sen sijaan Israelin kansan.
Sen jälkeen kun Jeesus tapettiin ristille meidän syntiemme tähden, ei Jumalalla ole ollut tarvetta, antaa tappokäskyä kenellekään. Siitä huolimatta sodat eivät ole kadonneet minnekään, niin kauan kun ihmiskunta on ja on ollut olemassa, on myös vihaa. Elämää suojeleva käsky on edelleen voimassa ja sitä meidän pitää vaalia parhaan kykymme mukaisesti. Meidän tulee rukoilla armollista Jumalaa avuksi pyytää rauhaa ja suojelusta myös sodan aikana.