Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
Ps. 139:23
Paljon on puhetta hyvästä minäkuvasta, sanotaan jopa, että ihmissuhteet rakentuvat minäkuvan varaan, menevät jotkut niin pitkälle, että väittävät jopa Jumala suhteen edellyttävän hyvää itsetuntoa. Varmaan näillä on oma vaikutuksensa kuten kukkasilla maljakossa tai mansikalla kermaleivoksen päällä. Itse kuitenkin ajattelen hieman toisin. Nuorena olin hyvin epävarma itsestäni, kuka minä olen ja mikä minusta pitäisi tulla. Nykyisin vanhempana olen edelleen epävarma monissa tilanteissa, enkä vieläkään tiedä mitä minusta tulee isona, muuta kuin vanhempi ja jäykempi.
Psalmin alkupuolella Daavid kertoo havainnoistaan, että Jumala kyllä tietää kaiken minusta ja sinusta mitäpä teemme tai ajattelemme. Hän on meidän ympärillämme, hänen Henkensä on kaikkialla. Hän on luonut meidät ja hänen me olemme.
Eikö ole hienoa, että joku tuntee sinut läpikotaisin niin hyvin, että hän tietää mitä kullakin hetkellä tarvitset. Siihenhän perustuu myös lapsen luottamus vanhempiinsa. Tämän tiedon perusteella väitän, että vielä tärkeämpää kuin omata hyvä itsetunto on, että voimme vajavaisena ja riittämättömänä luottaa siihen, että Isä Kaikkivaltias haluaa rakastaen pitää meistä huolen. Voimme jatkaa rukousta Daavidin sanoin:
Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Ps. 139:24