Eilen 4.4.2023 oli maallamme historiallinen päivä, liittyimme puolustusliitto NATO:n.
Liittoutumattomuuden aika on ohi. Mutta mitä se merkitsee, se jää nähtäväksi. Kuten tiedämme meidän maamme on ollut kohtalaisen lyhyen ajan itsenäinen maa ja olemme joutuneet elämään kahden sotilasmahdin välissä. Olemme joutuneet monissa poliitikkojen keskusteluissa ja valtion strategioissa olemaan kuuntelijan asemassa. Sanotaan, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuosi sitten oli alkusysäys tälle ennätysnopealle liittymisprosessille, mutta kuten tiedämme meillä on ollut viime sodista lähtien hyvin tiedossa mistä suunnasta sotilaallinen hyökkäys on todennäköisempää. Vaikka meillä on ollut ja on edelleen vahva oma puolustusjärjestelmä, niin liittoutuminen ei liene huono juttu.
Toisen Aikakirjan 14 luku kertoo Juudan kuninkaasta Aasasta. Hän oli yksi niistä harvoista kuninkaista, joista sanotaan:
Ja Aasa teki sitä, mikä oli hyvää ja oikeaa Herran, hänen Jumalansa, silmissä.
2.Kun.14:2
Mitä hän sitten teki saadessaan tällaisen arvion? Hän tuhosi epäjumalien patsaat ja kulttipaikat. Hän kehotti kansaansa etsimään Herraa, heidän isiensä Jumalaa, ja noudattamaan lakia ja käskyjä.
Hänen hallitusaikansa alussa Juuda eli kymmenen vuotta rauhassa, jonka Jumala oli heille suonut. Aasa ei kuitenkaan jäänyt vain elättelemään ajatusta jatkuvasta rauhan tilasta. Hän tiesi, että jonain päivänä naapurikansat saattaisivat uhata heitä ja siksi hän päätti varustella kaupungit muureilla ja puolustustorneilla. Hän myös varusti sotilaat (luultavasti suurin osa reserviläisiä), joita oli yli puoli miljoonaa, kilvillä, keihäillä ja jousilla, ja koulutti heitä niitä käyttämään.
Sitten tapahtuikin, egyptiläinen Serah päätti hyökätä miljoonan sotilaan ja 300 sotavaunun voimin Juudaa vastaan. Ylivoima oli siis hyvin selkeä. Monesta kuninkaasta kerrotaan, että heihin iski paniikki ja he alkoivat vaikeroimaan vastaavassa tilanteessa, mutta Aasa, joka oli toiminut toisin, toimi tässäkin tilanteessa hyvin rauhallisesti ja maltillisesti.
Ja Aasa huusi Herraa, Jumalaansa, ja sanoi: ”Herra, sinä yksin voit auttaa taistelussa voimallisen ja voimattoman välillä. Auta meitä, Herra, meidän Jumalamme, sillä sinuun me turvaudumme ja sinun nimessäsi me olemme tulleet tätä suurta joukkoa vastaan. Herra, sinä olet meidän Jumalamme; älä salli ihmisen päästä voitolle sinusta.”
2.Kun.14:11
Aasa voitti taistelun.
Tämän jälkeen oli taas rauhan aikaa Aasan 35. hallitusvuoteen asti. Sitten pohjoinen veljeskansa, Israel, ryhtyi sotaan Juudaa vastaan, mutta tällä kertaa Aasa ei kääntynytkään Herran puoleen vaan lähti hakemaan turvaa liittolaisesta; naapurimaan Aramin kuninkaasta.
Profeetta Hanani joutui kertomaan viestin Jumalalta, totuuden sanomaan Aasalle: “Tässä teit tyhmästi.” Ja niin viestin tuoja heitettiin vankilaan. Aasan loput kymmenen hallitus vuotta olivat kurjia, sotia riitti ja hän luultavasti halvaantui jaloistaan, eikä hän siinäkään asiassa kääntynyt Jumalan puoleen.
Vaikka olemme siis päätyneet puolustusliittoon, niin meidän on kuitenkin muistettava Psalmin kirjoittamat sanat ja käännyttävä Rauhan Ruhtinaan puoleen edelleen rukouksin ja tehden sitä mikä on oikein Herran silmissä:
Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.
Ps.46:2
Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala. Turvatkaa häneen joka aika, te kansa; vuodattakaa hänen eteensä sydämenne. Jumala on meidän turvamme.
Ps.62:8 – 9