Golgata, paikka maan päällä, jossa en ole koskaan käynyt konkreettisesti, mutta siitä huolimatta paikka tuntuu hyvinkin tutulta, ovathan erilaiset taiteentekijät luoneet siitä meille kuvia, sävelmiä ja kertomuksia evankeliumien lisäksi. Meistä jokainen on varmasti jossain elämän vaiheessa käynyt lähellä niitä tuntoja, joita ihmisillä on ollut tuolloin, kun Jeesus kulki kärsimystien. Siellä on ollut paikalla ihmisiä, jotka ovat uteliaisuuttaan tulleet seuraamaan tapahtumaa, jotkut ovat saattaneet huudella pilkkahuutoja, toiset taasen ovat kauhistuneena kääntäneet päänsä pois näkemästä tuota runneltua ihmistä. Varmasti Jeesusta lähellä eläneet tunsivat ahdistusta, epätoivoa, pelkoa ja ehkäpä kytevää vihaakin, kaikkia niitä tunteita, joita ihminen kohtaa rakkaan kuoleman edessä. Siinä hetkessä ei ollut mitään hohdokasta, ei mitään. Ja siihen se olisikin päättynyt, yksi teloitettu muiden joukossa, ellei kyseessä olisi ollut Kristus, Jumalan Poika, jolle oli annettu tehtäväksi kuolemallaan lunastaa meidät ihmiset synnin orjuudesta vapauteen. Jeesuksen tuli kulkea ihmisen elämä, syntyä, varttua lapsesta aikuiseksi, eläen ihmisenä, kuitenkin syyttömänä, kärsimysten kautta aina kuolemaan asti, ja hän teki sen vaikka loppu olikin hänellekin hyvin raskas. Ylösnousemus oli sitten se sinetti, joka todisti maailmalle, että hänen työnsä oli saanut täyttymyksen. Siksi me saamme tänäkin päivänä kokoontua yhdessä kiittämään Isää Jumalaan kaikesta hyvästä, polvistua alttarille ristin juurelle.
Löysin vanhoja Urjalan Sanomia netissä selaillessani, etsiessäni isovanhempieni vihki-ilmoitusta tämän runon jonka tekijä on nimimerkki V.S päiväys 11.4.1936. Se puhutteli minua siksikin, että tuo sotien välinen aika ei ollut helppoa varmasti kenellekään. Olen esittänyt tämän kappaleen nyt muutaman kerran ja siitä on pidetty. Nuotit kappaleeseen löydät painamalla tämän kappaleen Golgata nimeä.