Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästä lähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.”
Joh. 14:6-7
Oletko joskus ollut eksyksissä? Minä olen. Lapsena koulun liikuntatunnilla kun olimme suunnistamassa metsässä, eksyin. Hätäännyn kun sen huomasin, mutta sitten ryhdyin kartan ja kompassin avulla yritykseen selvittää missä olin ja mihin suuntaan pitäisi lähteä. Metsässä oli kyllä joitain maamerkkejä joiden avulla yritin löytää oikean suunnan, siellä oli myös eläinten ja marjastajien tekemiä polkuja, mutta niiden seuraaminen ei tuottanut tulosta. Siinä vaiheessa kun vihdoin eteeni ilmestyi tie, tiesin, että sitä kulkemalla pääsen ihmisten ilmoille, sillä ei ollut kovin suurta merkitystä mihin suuntaan lähdin kulkemaan. Tuo eksymisen kokemus on jättänyt jäljen, enkä mielelläni lähde samoilemaan metsiin vieläkään. Tosin aikuisena olen myös ollut usein eksyksissä ihan kaupunkiympäristössä, mutta silloinkin tien seuraaminen on auttanut löytämään oikean suunnan.
Miksi Jeesus kutsuu itseään tieksi, onko hänellä ajatuksissaan ne lukemattomat lapset, nuoret ja aikuiset, jotka tänään kokevat olevansa eksyksissä. Vai muistuttaako hän meitä jotka emme ole mielestämme eksyksissä, että tie jota kuljemme on turvallinen siksi, että Jeesus sanoo olevansa Tie.
Samanlainen ajatuskulku tulee mieleen myös noista kahdesta muustakin määritelmästä, joilla Jeesus itseään kuvailee: Totuus ja Elämä.
Tänä päivänä tuota ”totuutta” tarjotaan ties minkälaisilla ideologeilla höystettynä, joten ei ole ihme, että myös tietämiseen perustuva elämänmalli saa joskus hyvin kummallisia tuloksia. Ihan samalla tavalla kuin tuon tien löytäminen, myös totuuden löytäminen voi asettaa sinut kulkemaan oikeaan suuntaan. Jos jollakulla tässä maailmassa, niin Jeesuksella on ainoastaan oikeus sanoa olevansa Totuus, totinen tosi. Kaikki muu voidaan suhteuttaa sitten siihen.